Tietoa yhdistyksestä

Saarijärven seudun luonnonystävät ry on perustettu 1975. Yhdistys on olemassa, jotta ympäristö ja luonto otettaisiin huomioon päätöksenteossa entistä paremmin, jotta ihmisten tietämys ja kunnioitus luontoa kohtaan paranisi ja ennen kaikkea siksi, että sinunkin lapsen lapsellasi olisi puhdas ja hyvä ympäristö elää täällä.

Yhdistys toimii monella eritavalla: järjestämme luontoretkiä, tiedotustilaisuuksia, otamme kantaa kaavoitukseen ja ylläpidämme perennamaata yhdessä museon kanssa. Perustoimintaamme ovat luontoretket. Retkillä opimme katsomaan luontoa uusin silmin, opimme tuntemaan luonnon kiertokulun eri vuodenaikoina ja joillakin retkillä tutustumme tarkemmin johonkin tiettyyn aihepiiriin. Vuosittain järjestettäviä retkiä ovat sieniretki, linturetki muuton aikaan ja talvinen joulutervehdyksen vienti kuukkeleille. Joka vuosi teemme myös muita retkiä, joista ilmoitamme paikallislehdissä ja nettisivuilla. Pyrimme retkeilemään tutuissa ja uusissa kohteissa mahdollisuuksien mukaan ja suosimme lähiluontokohteita sekä sitä, että kaikki taaperoista isovanhempiin voivat osallistua retkillemme.


Toinen perustoiminta meillä on perennamaan ylläpito yhdessä museon kanssa. Perennamaa on perustettu vuonna 1995 ja se esittelee seutukunnan perinnekasveja. Perennamaa on samalla hyvä oppimisympäristö kasveista, mutta myös geenipankki, jonka tehtävä on säilyttää maatiaislajikkeita. Paikkakuntalaiset ovat lahjoittaneet perennamaalle jo yli 40 erilaista kasvia.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti